maanantai 26. syyskuuta 2016

Projekti, vene

Moi!
Yksi kesän isoimmista projekteista oli n.6m ht-vene.
Vene on jo aiemmin laitettu ulkopuolelta uuteen uskoon ja veneen perä. Tänä kesänä vuorossa oli saada hyttiä vähän parempaan kuntoon ja vene Saimaaseen.
Minun tehtäviini kuului mm. eräs tunti hiomista ja maalaamista. Niiden jälkeen pääsin suunnittelemaan ja tekemään veneen penkit.

Penkkien teko olikin mielenkiintoista hommaa muotojensa takia. Yksi suora sivu on molemmissa penkeissä, muuten on aina johonkin suuntaan kaarretta tms. Sen lisäksi vielä molemmat penkit olivat hieman erilevyiset ja kaarteet ei ollut samanlaiset.
Molempiin piti vielä tehdä tuollaiset ihme lovet, jotta ne saa paikoilleen. Ikinä ennenhän en ole mitään verhoillut, siihen nähden nämä onnistuivat ihan hyvin.
Ensin veneellä vaneri oikean muotoiseksi ja kokoiseksi, sitten patjalle sama. Sen jälkeen pääsin nitomaan markiisikangasta paikoilleen.

Ensi kesäksi jäi vielä kanssa riittävästi hommaa, mm. lattiat, hyttiin ovi(?), maalaamista, verhot ja muiden pienempien juttujen laittoa.. Kuitenkin vene on jo täysin ajokunnossa, joten pääsimme jonkin kerran jo veneilemään.
Nimen vene sai kylkeensä jo nyt ihan loppukesästä, siitä ei valitettavasti tajuttu ottaa kuvaa!
Aikaisemmin veneen nimi oli aikaisemman omistajansa mukaan Sirkka-Liisa, nyt uudistuksen myötä Liisa tippui nimen perästä ja veneen kyljessä lukee Sirkka.

Veneen penkin patja.




















Penkit ja katto hiottu.
Ensimmäinen maalikerros päällä.

Maalit ja patjat paikoillaan.


Ensimmäinen ajo tänä kesänä.
Vene saimaassa.
-Satu


2 kommenttia:

  1. Hienot penkit ja upeat maisemat.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Niin on, veden äärellä taitaa kyllä aina olla maisemat kohdallaan ;)

    VastaaPoista