sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Jouluista

Moi!
Olen tässä jo jonkun hetken fimoja valmistanut joulukortteihin ja –lahjoihin.
Niitä en tietenkään voi täällä vielä paljastaa, ettei kaikki tiedä jo valmiiksi mitä on tiedossa :D

Oletko jo tehnyt ekat joulutortut ja piparit?  Itse olen tehnyt fimojen muodossa ;)
Joulutortut ja piparit.
Joulutortut.
Pipareita.
Nyt taitaa alkaa se joulun odotus. Laitoimme joulutähden ikkunaan ja ajattelin tekeväni 
piparkakkutalon lähi päivinä.

Vielä, kun sataisin lumet maahan vähän pidemmäksi aikaan. Ne pari päivää jolloin täällä oli kunnon kerros lunta, oli ihanan valoisaa.
Pari päivää kestänyt talvi, olohuoneen ikkunasta otettu kuva sunnuntaina 22.11.
-Satu

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Helmi kaulakoru

Moi!
Nyt blogi onkin vähän hiljaisempi varmaan sinne joulun tienoille asti.
Fimoilu on jäänyt vähän vähemmälle muiden käsitöiden takia. Sekä fimot joita olen nyt tehnyt, on jo niin jouluaiheisia, että postaan niitä sitten joulun aikoihin :)
Olen myös saanut jonkin verran joululahja tilauksia. Ne ovat monesti jotain samanlaista mitä olen täällä aiemmin jo postannut.
Yritän kuitenkin välillä muistaa tehdä tännekin jotain uusia juttuja ;)

Tässä parit kaulakorut helmistä, joita on tilattu :)
Kaulakoru.



Kaulakoru.
Eksyi joukkoon yksi englanninlaku avainnauhakin.
-Satu

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Muffinit

Heips!
En tiedä mikä aivopieru miulla on käyny :D
Oon aina tehnyt muffinit eri ruskean sävyisillä alaosilla.. Koska olen ajatellut, että jäljittelen taikinaa. Ne muffinit on nähtävästi paistettu silikonivuoissa tms ;)

Nämä muffinit on taas tehty ihan perinteisesti paperisiin muffinivuokiin ;) Miksei kukaan aikaisemmin ole avannut miun silmiä :D

Muffini avaimenperät.







-Satu

perjantai 6. marraskuuta 2015

Avaimenperiä ja..

Moi!
Donitsi avaimenperä.
Jostain kumman syystä useimmin tilattu fimo minulta taitaa olla tuollainen pinkki donitsi avaimenperä :D
Sain myös tilauksena tehdä käsilaukkuun uudet vetoketjun vetimet ja vesimeloni avaimenperän.

Lopussa vähän ihan jotain muutakun fimoiluja.. Mietin hetken, että miten noi nyt fimo blogiin sopii, mutta saa nyt luvan sopia ;D

Vesimeloni avaimenperä.
Laukkuun uudet muffini vetoketjun vetimet.

Fimojen tekemis aikaa on hyvin vienyt virkkaaminen. Innoistun virkkaaman pipoja ja niitä on syntynyt nyt useampi kappale. Niitä on vain niin helppo tehdä sohvan nurkassa telkkaria katsoen.
Sohva on siis vienyt voiton osittain, pöydän ääressä fimojen teon sijaan :D
Heijastinlanka olikin ihan uusi tuttavuus minulle. Tein heijastinlangasta mm. sydän heijastimen omaan takkiini ja parille muulle. Angry birds heijastin erääseen synttäripakettiin.


En ymmärrä mikä tätä tekstiä vaivaa, kun tämä vaan pienenee vaikka kuinka koitan suurentaa.. Katsotaan näkyykö tekstiä enää ollenkaan, kun tämän julkaisen :D
Vasen kuva ilman salamaa ja oikea salaman kanssa.
Virkattu sydän heijastin.

Vasen kuva ilman salamaa ja oikea salaman kanssa.
Virkattu pipo.
Virkattu angy birds heijaistin.
Hyvää viikonloppua! :)
-Satu

tiistai 3. marraskuuta 2015

Salmiakkia

Heips!
Tein parit salmiakki korvakorut ja niihin samanlaiset sormukset.



Salmiakki avaimenperä.
-Satu