maanantai 24. lokakuuta 2016

Syksyinen ovikranssi

Moi!
Pari päivää sitten tein huomion kuinka pieni vaahtera on muuttunut täysin keltaiseksi takapihalla, sillä aikaa kun en pariin päivään ollut kotona. Seuraavana aamuna ihmettelin, että siinä ei ole enää lehteäkään. Yöpakkanen ilmeisesti sai sen tiputtamaan lehdet. Siitä tuli idea, että teen lehdistä syksyisen ovikranssin.
Ups. Tämän tekstin olen kirjoittanu 3viikkoa sitten.
Icloud temppuili enkä ole saanut kuvia sitä kautta siirrettyä koneelle. No nyt ne jaksoin siirtää muuten.
No vähän myöhässä nyt tulee syksyinen ovikranssi, muttei voi mitään enää ;)

Olen joskus jossain nähnyt vähän vastaavanlaisen ohjeen kranssipohjan tekoon. Eli otin sanomalehtiä ja käärin niistä rullan, josta tein ympyrän. Päällystin sen pakkausteipillä.



Ympyrään rupesin laittamaan n.3 vaahteranlehteä kerrallaan ja parilla rautalanka kiepautuksella ne kiinni.



Lopuksi mietin, että haluanko kranssiin muutakin kuin nuo lehdet. Vieressä kasvoi pihlaja, joten ajattelin laittaa hieman väriä parista marjanipusta.


Syksyinen ovikranssi.
 Helppo ja nopea! On se nyt sen 3 viikkoa jo ovessa ollut, eipä ole ihme kyllä paljoa ulkonäkö vielä ainakaan muuttunut.
-Satu

4 kommenttia: